Joka kymmenes ajaa huonokuntoisilla renkailla

Ennakkotietojen mukaan kesärenkaiden syyskunto on selvästi kohenemassa. Alkuviikon rengasratsioista kerätyssä reilun 1 800 auton otoksessa huonorenkaisia autoilijoita oli vain 9,7 prosenttia, kun vastaava osuus toissasyksynä oli 13 prosenttia. Kaikkiaan kampanjaviikon aikana tarkastetaan noin 10 000 henkilö- ja pakettiauton renkaat 50-60 paikkakunnalla.

Rengasratsia-kampanjan kampanjapäällikkö Risto Keskiruokanen näkee rengasratsioiden sujuneen jälleen positiivisessa hengessä. ”Autonrengasliiton kuluttajakyselyn mukaan peräti 86 prosenttia autoilijoista pitää kampanjaa hyödyllisenä ajoturvallisuuden edistäjänä. Jokasyksyinen huomio renkaisiin koetaan tarpeelliseksi, kun renkaiden kuntoa ei muisteta aina tarkkailla arjen tohinoissa.”

Parannusta kaikilla vertailupaikkakunnilla

Tämän syksyn ennakkotiedot on kerätty mm. Vantaalla järjestetyistä rengasratsioista. Kesärenkaiden syyskunto on parantunut kaikilla vertailupaikkakunnilla. Eniten parannusta on tapahtunut Kuopiossa ja Raumalla, joissa huonorenkaisten autojen osuus on pudonnut noin 10 prosenttiyksiköllä syksyyn 2014 verrattuna.

Huonokuntoiseksi luokitellaan rengas, jonka urasyvyys on 2 mm tai vähemmän. Laki edellyttää kesärenkailta vähintään 1,6 millin urasyvyyttä, mutta turvasuositus sadekelillä on vähintään neljä milliä. Renkaan urasyvyys vaikuttaa ratkaisevasti vesiliirtonopeuksiin ja jarrutusmatkoihin märällä tienpinnalla.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.