Lähikulmilta

Kaksi ysärinäyttelyä Vantaan kaupunginmuseossa

Vantaan kaupunginmuseossa pääsee aikamatkalle 1990-luvulle. Vantaan kaupunginmuseossa Tikkurilassa on avautunut kaksi toisiaan täydentävää näyttelyä: Ysäri ja Vantaan Ysäri. - Museon näyttelytiloissa Tikkurilan vanhalla asemalla on ensimmäistä...

Automaattinen liikennevalvonta lisääntyy Vantaalla

Vantaan kaupunkitilalautakunta päätti 20. maaliskuuta, että automaattista liikennevalvontaa toteutetaan tämän vuoden aikana Läntisellä Valkoisenlähteentiellä ja Koivukylänväylällä. - Kohteiden valinnan lähtötiedoiksi on kerätty muun muassa onnettomuus-...

Muualta Vantaalta

Uusi poliisivankila valmistui Vantaalle

Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt on rakennuttanut Vantaan Jokiniemeen uuden poliisivankilan, joka otetaan käyttöön huhtikuun loppuun mennessä. Poliisivankilan tilat valmistuivat ja otetaan käyttöön ensimmäisenä osana laajempaa...

Tikkurilan uudesta kirkosta muodostui suosittu konserttipaikka

Vantaan seurakuntien musiikkitilaisuudet kokosivat lähes 85 000 kävijää vuoden 2023 aikana. Vantaan kirkoista suosituin konserttipaikka oli Vantaan Pyhän Laurin kirkko, jossa järjestettiin 66 musiikkitapahtumaa ja...

Osallistuvan budjetoinnin äänestys on alkanut

Kaikki yli 13-vuotiaat vantaalaiset voivat äänestää kaupungin järjestämässä osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä. Äänestysaika on 1.-21.4.2024. Äänestää voi joko verkossa tai paperilla tietyssä Vantaan suuralueen kirjastossa. Eniten ääniä...

Nuorten aikuisten olkkari Kivistöön

Nuorten aikuisten illat on tarkoitettu kaikille 18–29-vuotiaille nuorille aikuisille. Vantaan kaupungin järjestämä nuorten aikuisten vapaa-ajan toiminta laajenee Kivistöön. Maksuttomalle vapaa-ajan toiminnalle on kaupungin mukaan kysyntää, koska...

Kirkan risteyssilta remontoidaan Kivistössä

ELY-keskus korjauttaa yhteensä 13 siltaa Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakuntien alueella vuosien 2024–2025 aikana. Uusimalla ja korjaamalla siltojen rakenteita parannetaan turvallisuutta sekä pidennetään siltojen käyttöikää. Ensimmäisessä...

Ihmiset ja ilmiöt

Tervetuloa takaisin Munkkaan herra presidentti!

Tuskin kukaan muu voisi olla enemmän kotonaan valtion vierastalossa Kalastajatorpalla, kuin vasta valittu presidentti Alexander Stubb. Vanhojen munkkalaisten kesken "Tico". Alexin ensimmäiset vuosikymmenet todellakin...

Vuoden järvenpääläinen 2023 on vastuullisuuden edelläkävijä ja visionääri

Järvenpään kaupungin perinteikkäässä itsenäisyyspäivän konsertissa 6.12. paljastettiin Vuoden järvenpääläinen 2023 -palkinnonsaaja. Tänä vuonna palkinto myönnettiin Vaatepuu-yrittäjä Soile-Maria Linnemäelle. Soile-Marian yrittäjätarina alkoi halusta edistää itselle ja...

Terveys ja hyvinvointi

Sydämen vajaatoiminnalle uusi hoitosuositus – yli kolmannes suomalaisista riskivaiheessa

Sydämen vajaatoiminnalle uusi hoitosuositus – yli kolmannes suomalaisista riskivaiheessa Sydämen vajaatoiminta on sairaus, jossa sydämen pumppaustoiminta pettää. Vakavaa sairautta sairastaa noin 1–2 % suomalaisista...

Erikoislääkäri: ”usea muistisairaus on tutkitusti hidastettavissa”

Muistisairaudet vaivaavat lähes 200 000 suomalaista Muistiliiton mukaan muistisairaudet koskettavat arviolta 193 000 suomalaisista ja niihin sairastuu vuosittain 14 500 henkilöä. Määrät lisääntyvät jatkuvasti väestön...

Viihde ja vapaa-aika

Mannerheim-patsaan naapuriin uusi suihkulähde

Mannerheimin ratsastajapatsas saa toukokuun lopussa uusia naapureita, kun kaikkiaan 11 pronssista naista ja lasta saa pysyvän kodin altaasta Kiasman kahvilaterassin edustalla. Nina Beierin teos Women...

Apocalypticalle lisäkonsertti Pyhän Laurin kirkkoon

Kansainvälisesti menestyneen Apocalyptica-bändin tuleva keikka Vantaan Pyhän Laurin kirkossa on herättänyt niin paljon kysyntää, että kirkossa aiotaan järjestää yksi lisäkonsertti. Verkkolippukauppa Tiketti.fi:n mukaan keskiviikkona 22....
Lue uusin lehti klikkaamalla kantta
Vantaa
pilvinen
-1.1 ° C
-0.6 °
-1.9 °
80 %
3.6kmh
100 %
to
2 °
pe
3 °
la
1 °
su
4 °
ma
4 °

Koti ja asuminen

Urheilu ja liikunta

Yritysuutiset ja talous

Ruoka ja keittiö

Tapahtumat

Autot ja liikenne

Lemmikit

Teinikalenteri

Iltatori